Padasjoen Kokoomus

Tervetuloa Padasjoen Kokoomukseen!

Padasjoen Kokoomus on yksi 59:stä Hämeen vaalipiirin kokoomuslaisesta paikallisyhdistyksestä. Padasjoen Kokoomus-yhdistys perustettiin 1970. Sitä ennen se toimi Padasjoen kansallisseurana. Padasjoen Kokoomus on toimiva, aktiivinen ja  näkyvä yhdistys Padasjoella. Kokoomus näkyy erilaisissa yhteisissä tapahtumissa. Se järjestää myös omia tapahtumia ja tempauksia. Mukaan toimintaan pääset ottamalla yhteyttä kehen tahansa hallituksen jäseneen.

Heiki Toivonen
Puheenjohtaja

Padasjoella puolueen kannatus on ollut hyvällä tasolla vuosien ajan. Padasjoen Kokoomuksessa toimimalla pääsee vaikuttamaan myös puolueen valtakunnallisiin sekä Hämeen piirin sisäisiin päätöksiin. Yhdistyksellä on ollut edustaja piirihallituksessa tai puoluevaltuustossa lähes koko ajan. Tällä hetkellä meillä on edustajamme piirihallituksessa varajäsenenä.

Vuosi 2023 on käynnistynyt ja Padasjoen Kokoomuksen valtuutetut kuten muutkin luottamushenkilöt ovat jo aloittaneet työskentelynsä padasjokelaisten parhaaksi.Lisäksi pyrimme tänäkin vuonna olemaan mukana padasjokelaisissa tapahtumissa. Olemme siellä missä ihmisetkin ovat. Ota rohkeasti yhteyttä soittamalla, lähettämällä e-mailia tai nykäisemällä hihasta.

Olemme kaikki Suomella töissä! Tule Sinäkin mukaan!

Kunta-asiaa

 

Padasjoki on hyvä paikka asua ja viihtyä

Kunnan vahvuudet: Maisema, metsät ja mielihyvä ovat nousseet entistä tärkeämmiksi koronaepidemian aikana. Kehityshankkeemme, jotka kohdistuvat matkailuun ja aloittaviin sekä kasvuyrityksiin, liittyvät pääosin luontaisiin vahvuuksiimme. Myyntivalttimme, Päijänne ja sisäjärvet sekä vaellusreittimme muodostavat hienot puitteet matkailulle. Kunta panostaa pitkäjänteisesti yhdessä yrittäjien kanssa Laivarannan ja Mainiemen toimintaedellytyksiin sekä palveluiden kehittämiseen.

Kyläyhdistykset toimivat aktiivisesti järjestäen yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumia, kuntoliikuntaa sekä auttavat palveluiden tarpeen ja tarjonnan kohtaamisessa. Kunta tukee yhdistysten toimintaa yhteisötukiavustuksilla ja talkoorahoilla. Vapaa-ajan asuntoja meillä on lähes 3000. Niiden asukkaat pitää saada viihtymään täällä yhä pitempään ja käyttämään palveluitamme.

Mahdollisuuksiin tulee tarttua

Padasjoki-video tuotti runsaasti tunnettuutta ja hyvää mielikuvaa kunnasta. Meillä on useita valmiuksia, joiden avulla voimme hyödyntää syntynyttä kiinnostusta. Täällä on sekä vakituisille että vapaa-ajan asukkaille hyvät palvelut, turvallinen yhteisö, tilaa ja luonnonkauneutta sekä sijainti lähellä Etelä-Suomen kaupunkeja.

Yrittämiseen sekä etätyöhön meillä on tarjota yritys- ja etätyötiloja, joihin on saatavilla nopeat tietoliikenneyhteydet. Kehityspäällikkö sekä Padasjoen Kehitys Oy palvelevat aloittavia ja toimintaansa kehittäviä yrityksiä. Kunnan henkilöstön voimavaroja tulee suunnata lisää yritystoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen. Myös muualla tapahtuvaan päätöksentekoon tulee ottaa voimakkaasti osaa. SOTE-ratkaisut ja rapautuvat asfalttitiemme kaipaavat edunvalvontaa. Tietoliikenneyhteytemme kehittäminen ei voi olla pelkän valokuidun varassa. Lähes 95 % vakituisista kiinteistöistämme ja koko langaton tietoliikenne ovat 4G-yhteyksien varassa. Katvealueet ja huonot yhteydet tulee saada kuntoon kunnan ja teleoperaattoreiden yhteistyöllä.

Metsistä eniten tuloja

Metsätalous on merkittävin biotaloutemme tulonlähde. Talousmetsämme kasvavat noin 340 000 kuutiometriä puuta vuodessa. Kantorahatulot ovat olleet viime vuosina yli 10 miljoonaa euroa. Metsien hoitotyön, korjuun ja kuljetuksen työllisyysvaikutukset ovat 60 henkilötyövuotta. Muidenkin luonnonvarojen aineellisten tuottojen merkitys on suuri; hirvieläimet, muu riista, marjat ja sienet ovat merkittäviä myös yhteisöllisyyden ja elämysten osalta. Maisemanhoitoon sekä luontopolkujen ympäristöjen viihtyisyyteen tulee suunnata enemmän huomiota.

Evon kansallis-/tiedepuiston perustamiseen tulee suhtautua kriittisesti. Aluetta voi aivan hyvin kehittää nykyisten säännösten puitteissa, jos tahtoa ja rahaa siihen on.

 

Liity Jäseneksi

*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.